KIRJAKAUPPIAS OSMO SUVANNON AIKA (1935-1957)  

Takaisin

Hugo Suvannon lapsista Osmo kiinnostui kirjakaupasta. Hän näytti ensin kykynsä perustamalla isän kirjakaupan kanssa tavallaan kilpailevan paperikaupan. Sitten hän sai vuonna 1935 ostaa Tyrvään Kirjakaupan isältään yhdessä vaimonsa Helkan kanssa. Kirjakauppa oli jo tätä ennen siirtynyt kirjakauppiaan idyllisestä kotitalosta kirjon viereltä takaisin Marttilankadulle Komeron liiketaloon. Liike pysyi samassa huoneistossa 30-luvun alusta 50 luvun puoliväliin saakka. Kun paperikaupan aika ja sotavuodet lasketaan mukaan, Osmo Suvanto oli neljännesvuosisadan kirjakauppiaana kuten hänen isänsäkin.

       Osmo Suvanto osallistui isänsä tapaan kunnalliselämään: oli kauppalanvaltuuston jäsenenä useita vuosia ja toimi myös lautakunnissa. Vapaa-ajan harrastuksena hänellä oli ampumaurheilu ja isältä opitun kalastuksen lisäksi myös metsästys. Sota vei kuitenkin kirjakauppiaan pois työstään pitkäksi aikaa ja nuoresta vaimosta, Helka Suvannosta, tuli kirjakauppias ensin miehensä tilalle ja sodan jälkeen miehensä rinnalle.

Kirjakauppias Osmo Suvanto vuonna 1955.

Kirjakauppias Osmo Suvanto vuonna 1955.

Kirjakauppias Osmo Suvanto liikkeessään vuonna 1952.

Kirjakauppias Osmo Suvanto liikkeessään vuonna 1952.

 

Osmo Suvannon ajan suurin saavutus oli arkkitehti Kai Palmqvistin piirtämän kirjakaupan liiketalon valmistuminen vuonna 1955. Siihen oli suunniteltu alun perin kirjakaupan lisäksi kaksi muutakin huoneistoa, mutta vähitellen väliseiniä purettiin ja nykyinen kirjakauppa täyttää koko talon. Yläkertaan rakennettu kirjakauppiaan asuntokin on otettu kirjakaupan toimistotiloiksi. Pinta-alaa myymälässä on noin 300m2. Kellarikerroksessa on varastotilaa noin 250m2. Varastoon on myöhemmin sijoitettu myös tunnetuksi tullut Kirjakellari. Näyteikkunoita on tehty koko talon pituudelta noin 30 metriä. Vammalan kaksi vanhinta liikettä 120-vuotias apteekki ja 100-vuotias kirjakauppa ovat taas toisiaan vastapäätä kuten vuosisadan alussa ja uskollisesti Marttilankadulla pysyneinä.

 

Alkuun